
Suomessa autokannan sähköistyminen jatkui rivakkaa tahtia vuonna 2023. Bensiiniautot olivat yhä selkeästi suosituimpia, vaikka edeltävään vuoteen verrattuna osuus laskikin 73,7 prosentista 60,7 prosenttiin. Bensiiniautoista peräti kolme neljäsosaa olivat hybridejä. Täysin ilman sähköavustusta kulki enää 18,7 prosenttia kaikista ensirekisteröidyistä autoista, diesel- ja kaasuautot mukaan lukien. Bensiinilataushybridien osuus kaikista ensirekisteröinneistä oli 20,8 prosenttia ja perinteisten bensiinihybridien osuus 20,6 prosenttia.
Verrattuna vuoteen 2022 täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä liki tuplaantui 18,1 prosentista 34,3 prosenttiin. Toisin sanoen täyssähköautojen osuus lähestyy jo hybridien yhteenlaskettua osuutta. Vuoden 2023 aikana sähköautojen osuus oli korkeimmillaan syyskuussa, jolloin yli 40 prosenttia ensirekisteröinneistä olivat sähköautoja.
Dieselautojen rekisteröinnit laskivat entisestään verrattuna edeltäviin vuosiin. Samaan aikaan osuus ensirekisteröinneistä kuitenkin pysyi koko vuoden tasaisesti noin 4-5 prosentissa.
Mutta miten käyttövoimien tilanne kehittyy tästä eteenpäin? Ja miten esimerkiksi eri merkit ja mallit pärjäävät vertailussa, viikosta ja kuukaudesta toiseen? Kuten tästäkin katsauksesta näkyy, automarkkinassa vain muutos on pysyvää. Sähköistymistä ja muitakin automarkkinan trendejä seuraat näppärästi Mittariston nykyaikaisilla data- ja raporttityökaluilla. Myyjämme auttavat mielellään löytämään juuri teidän yrityksenne tarpeisiin sopivat ratkaisut!
Artikkelin Mittaristo-tuotteet:
Autojen ensirekisteröinnit -raportti sekä datapohja
Sisältää maan kattavinta dataa uutena ensirekisteröidyistä autoista eri ajoneuvoluokissa. Tilattavissa on nyt uudistunut valmis raporttinäkymä, jonka kautta seuraat kätevästi keskeisimpiä tunnuslukuja.
Tietolähteet: Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, liikenneasioiden rekisteri ja Netwheels, autotietokanta.
Mittaristo ei vaadi pitkää sitoutumista, vaan on helppo ottaa vaikkapa kuukaudeksi testikäyttöön. Kysy lisää myyjiltämme!

Ota yhteyttä
Kysy lisää raportista tai Mittaristosta suoraan myyjiltämme, tai ota yhteyttä alla olevan lomakkeen kautta.