Lukumääräisesti sekä uusia- että käytettyjä henkilöautoja myytiin vuonna 2022 jonkin verran vähemmän kuin edeltävänä vuonna, mutta merkkitasolla tutut suosikit pitivät pintansa. Edeltävästä vuodesta poiketen sekä uusien autojen että vaihtoautojen (liikkeistä myydyt) kärkikymmeniköt sisälsivät täsmälleen samat merkit, mutta eri järjestyksessä.
Uudet autot
Uusien autojen osalta Toyota oli muihin merkkeihin verrattuna täysin omassa sarjassaan. Toyotan markkinaosuus oli 18 % (14 466 autoa) ja toiseksi sijoittuneen Volkswagenin 8.9 % (7118 autoa). Japanilaismerkin autoja rekisteröitiin siis kaksi kertaa enemmän kuin minkään muun merkkisiä autoja.
BMW:n ohella Toyota oli myös ainoa merkki top-kympissä jonka autoja rekisteröitiin enemmän kuin vuotta aikaisemmin: Toyotan rekisteröintien määrä kasvoi 1 %, BMW:n 1.9 %. Top-kympin ulkopuolella erityisesti Polestar teki selvää nousua: rekisteröintien määrä kasvoi 338.7 prosenttia 895 autoyksilöön, mikä riitti 19. sijaan.
Vaihtoautot
Autoliikkeiden vaihtoautokaupassa vuoden 2022 myydyin merkki oli Volkswagen 11.2 % markkinaosuudella. Kärkinelikon osalta myyntimäärät olivat kuitenkin melko lähellä toisiaan: Toyotan osuus oli 10.4 %, Mercedes-Benzin 9.9 % ja Volvon 9.0 %.
Top-kympissä ainoastaan Kia-merkkisiä autoja myytiin enemmän kuin vuonna 2021 (+10.4 %), mutta esimerkiksi vaihto-Teslojen myynti kasvoi 204.4 % (uusia Tesloja rekisteröitiin ”vain” 11.4 % edeltävää vuotta enemmän). Tesla oli 18. myydyin vaihtoautomerkki.
Yllä käytetyt Mittaristo-tuotteet:
Datapohja: Autojen ensirekisteröinnit
Sisältää uutena ensirekisteröidyt henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autot. Luot rajattomasti taulukoita ja kaavioita, käyttäen kymmeniä eri suodattimia ja muuttujia. Ei sitoutumista, helppo ottaa vaikkapa kuukaudeksi testikäyttöön!
Hinta: 625 €/kk (+alv).
Tietolähteet: Traficom, liikenneasioiden rekisteri ja Netwheels, autotietokanta.
Datapohja: Myydyt Vaihtoautot (autoliikkeet)
Datapohja sisältää kaikkien merkittävimpien autoliikkeiden myydyt vaihtoautot, ja sitä päivitetään 15 minuutin välein.
Datapohjan avulla luot rajattomasti taulukoita ja kaavioita, käyttäen kymmeniä eri suodattimia ja muuttujia. Ei sitoutumista, helppo ottaa vaikkapa kuukaudeksi testikäyttöön!
Hinta: 404 €/kk (+alv)
Käytetyt tietolähteet: Netwheels, Vaihtoautokanta.