Lataushybridejä ensirekisteröidään tällä hetkellä hyvää tahtia. Syyskuussa lataushybridejä rekisteröitiin noin 12 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Samaan aikaan esimerkiksi tavallisten bensiiniautojen rekisteröinnit vähenivät yli 30 prosenttia ja perinteisten bensiinihybridien yli 10 prosenttia.
Syyskuussa Volvo XC60:n voittokulku jatkui lataushybridien joukossa. Ensirekisteröinneissä johtoasema on pysynyt joka kuukausi helmikuusta lähtien. Trendi näyttää jatkuvan, sillä lokakuun puolivälissä XC60 on rekisteröity tuplasti enemmän kuin mitään muuta lataushybridiä.
Yhteenlaskettuna Toyota RAV4 on vuoden aikana jäänyt kauas XC60:n rekisteröintimäärästä, mutta kyseessä on silti vuoden toiseksi eniten rekisteröity lataushybridi. Myös syyskuussa RAV4 ylsi toiseen sijaan. Lokakuun puolivälissä sijoitus on pari sijaa heikompi.
BMW X1 on ollut kuluvan vuoden seitsemänneksi suosituin lataushybridi. Syyskuussa sija oli peräti kolmas, joka on myös X1:n vuoden paras sijoitus tähän mennessä.
Kärkikolmikon takana kilpailu oli syyskuussa tasaista ja vailla suurempia yllätyksiä. Poimintona mainittakoon, että yhdeksänneksi sijoittunut Ford Kuga on koko vuoden kolmanneksi eniten rekisteröity lataushybridi, mutta aivan kärkisijoille se ei ole yltänyt kevään jälkeen. Toinen mahdollisesti mielenkiintoinen ilmiö on Toyota Priuksen uusi tuleminen. Prius — joka nykymuodossaan on saatavilla ainoastaan ladattavana versiona — jäi vielä syyskuussa täpärästi kärkikymmenikön ulkopuolelle, mutta lokakuun puolivälissä Prius hätyyttelee jo viiden kärkeä.
Yllä käytetyt Mittaristo-tuotteet:
Datapohja: Autojen ensirekisteröinnit
Sisältää uutena ensirekisteröidyt henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autot. Luot rajattomasti taulukoita ja kaavioita, käyttäen kymmeniä eri suodattimia ja muuttujia.
Tietolähteet: Traficom, liikenneasioiden rekisteri ja Netwheels, autotietokanta.
Mittaristo ei vaadi pitkää sitoutumista, vaan on helppo ottaa vaikkapa kuukaudeksi testikäyttöön. Kysy lisää myyjiltämme!